Ihmettelyä kerrakseen....

                                Ihan niinku ois uretaanivaahtoo surrautettu kannon kylykeen...

                                             Kerran törmättiin tämmöseen ihan vahingossa.

                                                     Toiset ehtii näitä asioikseen...

                                                   Se ensimmäinen on aina ihmeellinen...

                                                  Näitä vilistää taas pitkin pihhaa...

                                                 Yääähhh... minnuu niin siälittää...

                                                      Tämän paimensin pois tieltä...

                                               Ai että, vielä on toivoa konnapopulaatiolla...

                        Sehän onkii ketunraato, oli ojan pohja sen verran kuivanu, että tunnistaa.

   Oisko jääny auton alle, vai nakkasko "Suuri Valkoinen Metsästäjä" sen vaan tien ojaan?

                                      No mutta, siinähän on hymyilevä kivettynyt hirmulisko...

                                                       Ja ne...

                                                            jokakeväiset...

                                                         vuokot...

                                         Aina sitä riittää ihmettelemistä ja kummastelemista. 

                                                              Ainakii minulla....     😀