Sitä mukaa kun nilkka paranee, ja lääkitys vähenee, palautuu elämä entisiin uomiinsa. Ainakin unirytmi alkaa olla normaalin epänormaali...
   Kryptoja, sudokuja, Sopas de Letras-sanasokkeloita esperantoksi., miltei puolille öin...
   01.45: herään...Käännän kylkeä, siemailen vettä. Pyöriskelen etsien hyvää asentoa... Vilkaisen välillä kelloa: kolme...neljä! Parin tunnin päästä voisi jo nousta...
   Lasken lampaita, ajattelen numeroita sadasta alaspäin, englanniksi. Artikuloin huolellisesti mielessäni... Zero - ei auttanut tällä kertaa...
   Aloitan alusta. Torkahdinko, mihinkäs jäinkään? Aloitan uudestaan...
   Jee, olen nukahtanut. Alkaa olla melkein kahdeksan, kun herään reippaana uuteen pakkasaamuun ja laitan espresson porisemaan.
   Käynnistyy jo toinen päivä ilman kyynärsauvojen apua. Mutta tämä kävely ei ole vielä lähelläkään normaalia...   =D