Kelan toimistossa asioiminen oli mielenkiintoista. Mennessä napataan vuoronumero ja istutaan odottelemaan.
   Näytöllä näkyvä numero ja aulassa oleva väkimäärä ei täsmää minun numeron kanssa... Ahaa, täällä ollaankin ihan koko perheellä liikenteessä.
   Herätän huomiota, kun kyynärsauvani rämähtää lattialle. Vain naapuripöydän mummo pyörähtää katsomaan. Ja seuraavassa hetkessä ei reagoi mitään, kun missaa oman vuoronsa. Varmaan ihan tahallaan...
   Pian sisälle marssii pari vanhempaa setämiestä. Paperit valmiina kädessä ja numerolappu toisessa.Vajaan kymmenen minuutin huokailun ja nenän tuhistelun jälkeen toinen miehistä kyllästyy, ja poistuu.
   Mummo siirtyy väijymään reunimmaisen palvelupaikan ovelle. Kun numero vaihtuu, ryntää sisälle koppiin. Minun vuorolla. Menköön, en kehtaa kampittaa,( vanhoja pitää ymmärtää ja lapsia ja nuoria ja alkoholisteja ja...)
   Hetken kuluttua toinenkin mieshenkilö luovuttaa. Itsekseen jupisten lampsii ulos.
   Jään yksin aulaan... Asiointini kestää vain hetken, poistuessani aula jääkin tyhjilleen. Koko tämä näytelmä sujui noin puolessa tunnissa.
   Palaavatkohan nämä "luovuttajat" juuri ennen sulkemisaikaa, saadakseen aikaan sen kuuluisan ruuhkan...   =D