Maton tuunaus: repäisin suikaletta vanhasta verhosta ja lakanasta ja virkata väkersin siitä kukan. Nyt se on kelvollinen vanhan hipin lattialle... =D

      Ihanaa, aurinko lämmittää jo! Vaikka ulkona puhaltelee raaka tuuli, kuistilla tarkenee puuhastella.
     Syksyllä poppanamaton virkkaus jäi odottamaan kevättä. Kude on senverran pölyistä, ettei ole sisähommia.
     Värihän tässä tekeleessä ei kovin kummoinen ole, vaan kun halvalla sain, kirpparilta tietenkin. (väripurkin taidan ostaa, ja pyöräytän koneessa). Isolla rullalla oli, leveää, ja jäykkää kuin pelti. Siitä saksin sopivaksi, sentin levyiseksi. Vyyhtesin ja liottelin lämpimässä vedessä pehmoiseksi. Sitten vasta pääsin virkkaamaan, kun kuivuneet kuteet selvittelin kerälle. Helpommallakin kudetta saisi...
     Ja kun kesäkeli koittaa, "ulkotyöt" odottaa. Vanhoja pussilakanoita ajattelin repiä suikaleiksi, ja eikun mattoa niistäkin värkkäämään...(sitten saa ostaa uusia lakanoita!)
     Tuunasinpa vielä myssynikin, heijastinlangalla virkkasin ympäriinsä. Nyt näkyy...ennakoin tässä  jo ensi syksyn pimeyttä.

      Uniahan näkee kuulemma kaikki ihmiset, (eläimistä en ole ihan varma, koirat ainakin näkee!) niitä ei vaan muista herättyään. Joskus yöllä herätessä unen muistaa, muttei enää aamulla, harmillista. Muistiinpanovälineet yöpöydälle...
      Kun sormia pakotti öisin, näin unta että joku peto minua raatelee. Nouseppa sitä sitten hätistelemään irti näpeistä...
      Enneunetkin ovat tuttuja, mutta ei välttämättä mukavaa odotella sitten niitä ikäviä uutisia. No, eipähän tule yllätyksenä. Välillä se uni saattaa unohtua, mutta muistuu heti mieleen, kun jotain sattuu: sitähän se mun uneni tiesi...
      Hyvät enneunet eivät tunnu sillä hetkellä hyviltä: jos itkua unissasi väännät, se tietää iloisia asioita. Vaan jos nauraa hekottelet nukkumatin jutuille, kohta itkettää, oikeesti.
      Joskus näen semmoisia painajaisia, että herään omaan huutooni, samoin vieruskaveri.
      Seikkailu-unet ovat ihan mukavia, pääsee edullisille reissuille maailmalle: turkkilaiseen basaariin, pyramidille keskelle aavaa merta, vanhan linnan raunioille...ai niin, siellä oli kyllä ne pahat  pyssymiehet uhittelemassa....                                                 

     Voihan kevytjuusto...Ihan vahingossa kaupasta lähti kyytiin kevytjuusto. Siinä vaiheessa vasta huomasin, kun ensimmäistä viipaletta olin vetäisemässä.Ihmettelin kumimaista olemustansa...Sitäpä siinä suureen ääneen manailemaan (ruuan ääressä ei saa kirota!)
     Isäntä siitä meinaa lähteä heti asioikseen uutta lähikaupasta hakemaan. Parinkymmenen kilometrin päästä...
     No, ollaan se jo nieleksitty, mutta jotain siitä vaan puuttuu.. Varmaan hirveän terveellistä, vaikkei nuo juustoraukan reijätkään kovin terveiltä näytä, kun vertaa kunnon täysrasvaisen emmentaalin "itkeviin" kolosiin.
    

     Eräänä päivänä tein tortilloja. Siellä pohjoisen suurkaupungissa on eräs herkkukauppa (ei enää kauan!), josta saa masa harina-maissijauhoa. Siitä on helppo leipoa tortillalettusia. (ei toiminut pastakoneessa)
     Jauhopussin kyljessä on hyvä ohje taikinan tekoon: sen tulee olla kuin pehmeää savea...Kuvanveisto tai joku keramiikkakokemus olisi suureksi avuksi tässä.
     Muodoltaan lettusista tuli hieman epämääräisiä, kuin pakanamaan kartta. Mutta maku ihan kohillaan.
     Täytteeksi suikaloin broilerin rinnuksia ja sekaan "mitä kaapista sattuu löytymään"-klassikko. Höystin vielä chorizomakkaralla ja savupaprikalla.Toista kertaa en taas samanlaista pöperöä saa aikaiseksi.
     Ja aina sama ongelma, kaikkea täytettä niin paljon, ettei se rullalle taivu...ja pari tämmöistä pisteltyään ei syöjäkään taivu vähään aikaan mihinkään...

      Kivipöly- eikun Kivisydän

      Oulun reissulla päästiin (jouduttiin) tutustumaan uuteen uljaaseen parkkiluolaan, jonne sopii 900 autoa! Ei tuolla silloin kovin monta ajoneuvoa ollut, kadun laidat sen sijaan ihan täynnä...
      Parkkimaksu oli hieman "suolainen", vaan hyvähän se on rahastaa, kun jonnekkin se auto on parkkerattava.
      Yli kolme vuotta tätä komeutta räjäyttelivät ja kaivelivat Rotuaarin alle, 25 metrin syvyyteen. Ilmankos se hissimatka tuntui pitkältä...

     Vielä ei rakennuspöly ole hälvennyt, autot harmaana ja astmaisen "henkeen ottaa". Onneksi siellä ei kauan tarvitse oleskella, pois osaa hienojen opasteiden neuvomana. Systeemi tunnistaa autosi rekisterinumeron! Ja avaa puomin ihan automaattisesti.
     Sitten pitkän pitkää ramppia ulkoilmaan, arvuuttelemaan mihinkä päin kaupunkia sitä putkahdettiinkaan...

      Taran yöelämää...
Onkohan se tämä ikä, vai mikä lie kun uni, se ei aina vaan tuu... Jos illasta nukahtaa, sitten aamuyöstä valvottaa. Tai saat unenpäästä kiinni vasta aamupuolella.
Ennen sitä nukahti justiinsa, kun sai pään tyynyyn.Tai ennemminkin, monet unet on sohvatuolissa tullut vedeltyä.(Vai johtuneeko tuo huonosta ohjelmatarjonnasta telkkarissa...)
Välillä raihnainen kroppa valvottaa...
Moni asia tulee kyllä valmiiksi mietittyä yösydännä. Vaikkapa idea uuteen käsityöhön, leipomuksen resepti, huominen ruoka tai aihe blogikirjoitukseen.
Ne unet on sitten ihan oma juttunsa...

                                                       Maaliskuu
    Taran Maailman synnystä tulee kuluneeksi jo vuosi. Tästä se vauhti vaan kiihtyy ja jutut paranee...
Välillä saattaa kompastua omaan näppäryyteensä, niinkuin vuosikas kävelemään oppinut taapero...
     Mukavaa, kun kevät edistyy, valoisaa riittää. Kiva kuljeskella ja ihmetellä. Tintit laulelee titityytä ja jänöjussit juoksentelee peräkkäin pitkin hankia. Niilläkin alkaa olla kevättä rinnuksissaan.

                                                    Tuplahäät
     Oltiinpa häissä, karkauspäivänä. Kukaan ei kyllä karannut...
     Meidän tytär ja poika puolisoineen halusivat niin ikimuistoisen hääpäivän, jota "ei tarvitse unohtaa kuin joka neljäs vuosi".
     No johan tuo oli aikakin heidän virallistaa suhteensa, yli kymmenen vuotta ovat molemmat pariskunnat yhteiseloansa harjoitelleet.
     Oli kuulemma Oulun maistraatin nopeimmat vihkimiset; kaksi paria vajaassa kymmenessä minuutissa! Mitäpä tuossa vaiheessa enää vatuloimaan....

     Juhlapaikka, vanha kaupunginvarikko, on valjastettu kulttuuriväen käyttöön. Tukikohta, hyvä nimi bändien harjoittelu- ja keikkapaikalle. Ja juurikin vaikka hääjuhlien järjestämiseen.
     Monenlaisissa häissä ollaan oltu, isommissa ja pienemmissä. Kaikki omalla tavallaan ihania juhlia. (ilmoittautukoon ken on ikävissä häissä ollunna!)
     Näissä häissä ohjelma oli ihan "parraasta piästä". Johtunee heidän taiteellisesta ja musikaalisesta ystäväpiiristä...oli musiikkia ja teatteria ja drag queen...
     Tarjoilussakin oli vaivaa nähty, joka makuun varmasti löytyi ruokaa ja juomaa, ja kyllähän nuo maistui...kyllä sai niin sielu kuin ruumiskin ravinnetta vähäksi aikaa...