Minulla kun on tämmönen hassu tapa, hieman omituinen, mutta ei hirveen paha, luulisin. Minä kun ruukaan puhella itekseni. Eipähän tule riitaa. Tai jos tullee, niin hoitoon joutaa kärrätä.
    Kummasti se selekeyttää ajatuksenjuoksua, kun sannoo ääneen. Tai siis puoliääneen.
Ruokakaupassakkii havahun välillä, kun hyllyin välissä rupattelen. Joskus oon vahingossa lauluakkii hyrräilly, jos on joku ralli jääny päähän. Sillon pittää vähä vilikasta olan yli - että käyttäyvyppäs nyt niinku aikaihminen ainakii...
    Yhtenä päivänä puuhastellessani keittiössä, puoliso tullee kysymään, että "sanoitko sinä jottain?"
"Eiku tälle minä vain, torttutaikinalle huastelin." Kyllä minä sitte korotan ääntä jos on julukiseks tarkotettua ulosantia.
    Näijen soppapussukoijen kohalla alako Muumilaulu soimaan... kuhan olin ensin tovin itekseni  siunaillu, että kaikenlaisia...          =D