Pikkuhiljaa palaillaan "normaaliin" (mitenkähän sekin määritellään?) Eilen purin "leirini" sohvan nurkasta. Kannoin läppärin keittiöön ja raikkoilin lankoja ja virkkuuksia.

     Sisällä kävelen ilman keppejä jo monen monta askelta. Jos jalka on hyvällä päällä. Aamukankeuden ja aristuksen aikaan tarvitaan vielä molemmat kepakot. Ja kauppareissulla. (olen päässyt jo prismaan!)

    Ulkoillutkin olen, kävelyretkeni ulottuvat postilaatikolle asti. Piti ostaa uudet kengät, jotka mahtuu paksumpaankin nilkkaan. Kalliithan nuo oli, vaan ei auta.
    Autoilua ei vielä tohdi kokeilla, onhan minulla tuo kuljettaja ja "omaishoitaja"...
    Viikko on sairaslomaa, en minä siihen vielä millään ennätä työkykyiseksi.
Sitä pittää vaan männä Enskaan jonottammaan. Muuta apua en tarvihteis, ku lissee lommoo ja josko suostuut "liäkeresettiä" uusimmaan...    =D

    Aamulla heräsin jo ennen kukonlaulua -sananmukaisesti. Puolison puhelimen herätyksenä on "kukkokiekuu"...
    Havahduin siihen, että nilkkaa juilii ja säärtä luistelee. Joko siellä raudat vaivaa ja painaa?
Hetken toinnuttuani hoksasin, että tämähän onkin se terve jalka...
    Siinäpä aloin pohtia selkäni tilannetta. Sieltähän se säteilee sääreen asti...
Millähän minun ranka pysyy kasassa, kun on se skolioosi, välilevyrappeuma, nikamanliukuma ja nyt vielä osteoporoosi...Ei lie ihmekkään jos välillä on hermot jumissa...
    Vaikka joskus aikanaan lääkärit väitti että on vaan heikot vatsalihakset, kun selkä oireilee...
    Jos ois ihan selkärangaton, niinkuin joku hyönteinen, ei näitäkään tarvitsisi mietiskellä...    =D

                                 Sitten minulla olisi varmaan joku kitiinikuoren rappeuma.....

                                                         Sairaskertomus, osa 4.
   Loppukontrolli KYS:ssa. Luuntiheysmittaus, kipsin poisto, röntgen ja lääkäri. Tiukka aikataulu, mutta hyvin ennätettiin sukkuloida Pääsairaalan ja Kaarisairaalan väliä. Pyörätuolilla. Ei ois keppikyydillä kerennyt.
   Kipsin poiston jälkeen röntgenissä pyörtyä kuukahdin. Niin tuntui ilkeältä ilman kipsin tukea seisoskella...Onneksi oli riski hoitaja, "niska - pershaara" otteella heivasi minut pyörätuoliin.
    Niinhän nuo oli mukavia kaikki hoitajat ja lääkäri. Joka soitti vielä perään tuosta luuntiheysmittauksesta, kun ei muistettu sitä siinä vastaanotolla, kumpikaan...
   Joo, siistiksi sanoivat, hyvin on parantunut. Ei muuta kuin ahkeraa käyttöä. Pari viikkoa saa turvautua keppeihin, sitten pitäisi pärjätä omin jaloin. Yllättävän hyvin tämä on alkanut sujua...

   Voi, kuinka on mukava liotella koipea lämpimässä vedessä. Jalkaraukka vettä nähnyt kuuteen viikkoon... Ja mahdottomasti irtoaa kuollutta törkyä ihon pinnasta (sitä on mukava rapsutella)...
Saunaankin jo pääsee...
    Ettei nyt liian positiiviseksi mene, selkänikamistani löytyi osteoporoosia... Jotain luulääkettä on alettava napsimaan.
    Ettei murene muorin ranka, lakoa vakaiset nikamat....   =D

    Viime viikonloppuna oli Kultainen Venla - gaala. Ihan oli suuren maaliman malliin ihmiset tälläytyneet.
    Puheita pitivät, kehuivat ja kiittelivät itseään ja toisiaan. Mutta joiltain meni jutut hieman "överiksi"... Joku puhui Me Too- kampanjasta ja seuraavassa puheenvuorossa oli naishenkilöllä "suu vittua täynnä". Jotenkin typerää ja mautonta... Kiroilen kyllä itsekin, asian kohdalla, vaan eipähän ihan tuolla tavalla suoraan lähetykseen kehtaisi mennä päätään aukomaan!
    Että ihan American meininkiä silläkin saralla. Sitäkään "roustausta" kun en oikein ymmärrä. Ja kerran yritin katsoa "Pelimies"- ohjelmaa. Siinäkin juontajahahmolla oli joka toinen sana se ruma nimitys naisväen jalkovälistä. Joten muutama minuutti riitti...
    Ja kaiken huipuksi, minun mielestä ihan väärät ihmiset ja ohjelmat niitä pystejä sai kotiin viemisiksi...      =D

                                                      Sairaskertomus, osa 3.
   Kaksi viikkoa, ja niin koittaa tikinpoisto (eikä ne mitään tikkejä, kun kauheita rautasinkilöitä.) ja kipsin uusiminen.
   Yllättävän hankalaa oli varata aikaa kyseiseen operaatioon. Ensin soitto TK:n puhelinpalveluun, josta soitetaan takaisin parin tunnin kuluttua: "Tuolla sairaalan päivystyspolilla niitä tehdään, ei sinne aikaa voi varata, mennä vaan odottelemaan..."
   Etsin kuitenkin numeron ja soitin sinne- automaattiin taas. Noin tunnin päästä sieltä soitetaan takaisin. Antaa kirurgian pkl:n numeron, siellä on hoitaja joka näitä tekee. Soitanpa sinne: "Tämä puhelu tuli nyt kirurgian polille"... No, niinhän se pitikin... "Minäpä annan sen hoitajan suoran numeron"... Ja näin kätevästi, jo kuudennella puhelinsoitolla se aika järjestyi.

   Ja voi kuinka uusi kipsi tuntuu pieneltä ja kevyeltä. Vielä viikko, sitten on uskallettava hieman varailla kipsikintulla. Ihan kamalaa, aluksi...
   Kipsikengänkin sain TK:sta. Voi herraisä, mitä ne oikein kuvittelee...miten tuolla muka kävellään. Särköö vielä ihtesä, moisella suksella urheillessa.
Ihan pilikkanaan pittäävät, tuommosten "apuvälineiden" kansa.
   Ensi viikolla onkin jo KYS-päivä... loppukontrolli (toivottavasti)...   =D
    ...ja tarina jatkuu...

                                                    Sairaskertomus, Nilkka, Osa2
   Maanantaiaamuna KYS:aan operoitavaksi. Alkurutiinien jälkeen traumaosastolle odottelemaan leikkausta. Koko päivä vedellä ja parasetamolilla...nälkä...
   Kahdeksan maissa illalla minut kärrätään saliin.

    Nilkkaoperaatiot hoidetaan nykyisin selkäydinpuudutuksella.mutta se ei nyt ihan onnistunut. Onneksi? Olisiko ollut mukava kuunnella, kun nilkkaluita poraillaan ja vasaroidaan...
    Sattuiko se neula väärään nikamanväliin, vai muutenko aineet karkasi liian ylös? "Halvaantui" pallea, en voinut hengittää...Äkkiä sain happimaskin naamalleni ja näin kuinka kanyyliin ruutattiin "unimaitoa". Seuraava havainto tästä maailmasta onkin aamuyöltä heräämöstä.

   Luut oli kasailtu "anteriorisesti viedyillä ruuveilla" ja "lateraalipuoli levytetty".... Antoivat kuvan oikein muistoksi.
   Aamulla sain jo ruokaakin: sammiollinen harmaata puuroa (en koskenutkaan), keitetty muna ja muutama suolakurkkuviipale. Ensin ei tahtonut löytyä gluteenitonta leipääkään. Sokerisoppaa ja sokerijugurttia en huolinut. Jostain kaivoivat maustamattoman viilipurkin...
   Kahvi oli ihan hyvää, ja leivän löydyttyä tilsin siihen kaksi palasta oivariinia, muuta leivänpäällystä kun ei ollut...
   Päivemmällä jalka kipsattiin ja luvattiin lähteä kotiin! Täällä ei joutavia makuuteta.
   Seuraavat kolme viikkoa onkin kipsikinttu ilmassa koikkelehtimista....very funny...     =D

                                             Sairaskertomus, Nilkka, Osa1. 
   Joulukuun alussa lähdettiin Ouluun viikonlopuksi. Ja heti perjantai-iltana liukastelin jäätiköllä, ja "nyrjäytin" nilkkani. Ensiavun: kolmen K:n ja panacodin voimin aamuun ja Mehiläiseen hoitoon. Onneksi on se vakuutus... Ja lääkäri kehui ensiavun olleen mallikasta!
   Siellä toimittiin ripeästi: kolmessa vartissa lääkäri, röntgen, ja erikoislääkärin konsultaatio Töölöstä käsin. Pari operoitavaa murtumaa löytyi, lähete OYS:aan.
   Sairaalaan ilmoittautuessa sain rannekkeen, "jolla pääsee kaikkiin laitteisiin". Pääsinkin "kartiokeilatomografiakuvaukseen", jossa paljastui lisää vaurioita.
   Jalka kipsattiin, määrättiin tuhdit särkylääkkeet ja lähete maanantaille omaan sairaalaan operoitavaksi.
Kyynärsauvoilla kävely on kyllä ihan kamalaa koikkelehtimista. Kädet ja selkä tykkää...
   Ensitöikseni piti virkata jättikokoinen sukkatöppönen varpaita lämmittämään....    =D
                                             ...to be continued....

    Uusi vuosi aluillaan, sähkökatkojen sävyttämänä. On viritelty aggregaattia ja lyhyen katkon toiveissa kannettu iso kattilallinen lunta jääkaappiin... ja sitähän nyt riittää... Pakastimet saa olla aukomatta...

    Uuvenvuojenluppauksia ei toinna tehä, eihän niitä kukkaan pysty kuitenkaan oikeesti pitämään.

   Työkuviothan meni männävuonna melkein yhtä hyvin, kuin edellisenä. Ennätin sentään haastattelussa käydä... Se kuntoutusfiasko olikin sitten ihan oma juttunsa...
    Saappas nähä, minkälaisia "kuvioita" tämä vuosi tarjoilee....     =D