Siinäpä se joulu vierähti, ilman sen suurempia hössötyksiä ja viikkokausien valmisteluja.
Aattoaamusta paisteltiin torttuja, sitten kinkun palanen uuniin ja laatikot perään.(Porkkanat olin kyllä keitellyt pakkaseen jo syksyllä) Oli niin reippaita käsipareja ahkeroimassa, että hyvin saatiin jouluruuat pöytään. Josko minä ensi jouluun panostaisin pikkuisen enemmän...
     Enkelikello kilkutteli uunin nurkalla ja kynttilät tuikkivat.... Vanhat kuusenkynttilät olohuoneen ikkunassa, vaan ei loista enää...heti arjen koittaessa, vain pieni valon välähdys ja that`s it...
     Vaan eipä hätiä mitiä, päivähän on jo kukon askelta pitempi kuin viime viikolla...

      Minä lasken päiviä... jouluunko? No melkein, aatonaattona saan kipsin pois! Sitten pääsen saunaan ja poreammeeseen. En tarvitse teippailla kättä pussiin suihkuun mennessä...
     Entäs jos käsi onkin ihan viraton vempula, kun ei ole kipsi tukena?...aa-puu-va...

     Joulukortit ne jäi tältä vuodelta laittelematta, mutta onpahan askartelutarpeet valmiina ensi jouluksi. Olisihan siinä postin väellä ollut tavailemista minun harakanvarpaissa. Ja vastaanottajat päivitelly että vanahuusko se on tuollekkii eukkoraukalle jo tullunna...ee oo hiäviä tuonkaan kirjotus ennee...

    Löysinpä tähän "kauniin", niin jouluisen värssyn Kaarlo Hammarin (1872-1921) "Joululaulusta"
                                      Luminietos kattaa kylmän maan,
                                      kesän kukka uinuu haudassaan.
                                      Lehdikossa ryskeen pohjatuulen
                                      kolkon kuulen.

                                      Herrana on pohjolassa yö
                                      pakkanen se nurkissamme lyö.
                                      Yli maan käy kalman henki jäinen,
                                       viiltäväinen.
   Painettuna näkyi olevan vuodelta 1904 joulujulkaisussa. Uudempi versio sävellettynä löytyy Raskasta Joulua 2- levyltä...enpä aiemmin ole kiinnittänyt sanojen synkkyyteen huomiota, rallatellut vaan mukana... kyllä siellä loppuriimeissä jotain armahdusta ankeuteen taitaa kuitenkin löytyä....

    Nyt olisi talvikelit kohillaan: muutama aste pakkasta ja lunta sen verran, että maa valkeana. Riittävästi molempia.
     Mutta eihän se tähän jää, kyllä tässä ennättää vielä olla viikkokausia kestäviä kolmenkympin pakkasia...tai tuiskuttaa jonain yönseutuna puoli metriä vitiä, tuulee niin että mehtää kaatuu ja sähköt katkiaa...

     Aurinko ei paljon näyttäydy, jos sattuu kirkkaampi päivä, hetken pilkahtaa puiden latvojen lomassa. Päivä on vain hämäränhyssyä kahden pimeän välissä. Tässä on muutaman vuoden takainen auringonnousu talvipäivän seisauksen aikoihin. Ja sehän onkin jo ensi viikolla... valoa kohti....

                                          Ajatuksia joulusta

     Juicen joululaulu"Sika" kertoo hyvin perinteisen joulukinkun kasvatuksesta. Ennen olikin ymmärrettävää suurperheessä se kymmenkiloinen sian persaus pöytään kantaa... Mutta kyllä se jo tapanina alkaa "suussa pyörimään". Ja koko kevät sitten niitä jämiä pakastimessa jemmataan, yritetään keksiä mihin ihmeeseen sitä lihaa tunkisi.
     Hyvissä ajoin ennen joulua alkaa telkkarissa pyöriä närästys- ja ruuansulatustroppien mainoksia tavallistakin enemmän. Kyllähän siitä ylensyönnistä saattaa ähky tulla ja vaivaa monenmoista: suola turvottaa ja munuaiset on kovilla...jos glögiä liikaa terästää ja joulusahtia naukkailee, maksahan sitten poksahtaa...ylettömästi suklaata ja leivonnaisia mättämällä verensokeri nousee...
     Ja eihän siinä tilassa jaksa sohvalta kammeta liikkeelle, sattuu vielä tuisku tai pakkanen...
     Mutta kaikille elämäntapavalmentajille ja personaltrainereille koittaa kulta-ajat joulun jälkeen. Kuntosaleille jonotetaan ja naistenlehdet pursuaa dieettiohjeita. Paniikissa yritetään laihduttaa kesäksi rantakuntoon.
     Vaan ei se toinna rehkiä, vesisateessa tuulipuku päällä sitä kaljaa ja makkaraa kiskotaan tulevanakin suvena.   (kuvat saattavat sisältää tuotesijoittelua...)
    

    

 Onhan tämä "vasemmistolais"elämä mielenkiintoista...Enhän minä ole malttanut olla piirtelemättä. Ei nyt niin kovin siistiä viivaa synny, vaan saapahan tuo hittaampikin aivopuolisko töitä...kynä pysyisi jo oikeassakin kädessä, mutta ranteen hassusta asennosta johtuen ei se oikein kuonnu....
 Ja kun ei nuihin järellisempiin hommiin kykene...virkkaustakin kokeilin, ei se oikein....
 No, kynnet sain jo viikonloppuna leikatuksi, edellisenä lauantaina piti käydä "ammattilaisen" käsittelyssä.Isäntä kun ei aikonut ruveta millekkään siinä asiassa.
 Vielä kun 9 päivää tätä kipsiä kanniskelen, saan saksia sen pois. Juu, näin se tohtori sanoi viime reissulla traumapolilla. Sote siirtyy itsepalveluun. (ja tuota "traumapolia" ei löydy edes soten puhelinluettelosta) Liekkö ollu valelääkäri.... ja valepoli...
 Sitten se alkaa kauhia reenaaminen, saahhan nähä millonka kestää tuota nelikiloista kahvakuulaa heilutella...

      Siivetönnä en voi lentää... vaan "kädetönnä" ajatus lentää...mitä kaikkea sitten taas teen kun kykenen...Suunnitelmia alkaa olla vaikka millä mitalla. Ihan ensimmäisenä taitaa olla kuitenkin farkkujen kavennus...Tilkkutyöt houkuttaa taas pitkästä aikaa, jonkun matonkin voisi virkata...
     Metallityökin on ajatushautomossa muhimassa, tarvikkeet odottelee keittiön laatikossa...siihen hommaan tarvitaan kaksi kättä ja "bläkänddekkeri".

     Sanaristikoita ja sudokuja en sitten vähään aikaan ratko, niitä tulee tässä "piinaviikkoina"mietittyä ihan riittämiin. Mutta piirtämään mieluilen heti, kuhan kynä pysyy kädessä. Valmista piirustusta olen kyllä haparoinut vasurilla värittää ...

      Voihan kaamos...niinhän ne lumet suli välillä,viime yönä oli ripsauttanut taas maan valkeaksi. Joulukuu alkaa ja lämpöasteita ollut viimepäivinä niinkuin männäsuvena kesäkelissä. En minä kyllä lumitöitä ja jumalattomia pakkasia kaipaa. Mutta pieni lumikerros tuo kyllä valoa maisemaan. Yllä kuva toukokuisesta Kreikasta, mitäpä nuita koristeita välillä alas riipimään...

     Mielen virkistykseksi ja harmaan päivän piristykseksi katselen vanhoja lomakuvia...aurinkoa, jääkylmää frappea, retsinaa, helteisiä päiviä, samettisia iltoja, merta, kaskaiden siritystä, tuoksuja, tiikerikatkarapuja, lobsteria, retsinaa .... kohtapuolin voikin alkaa seuraavaa reissua lämpimään suunnittelemaan...

      Ruuasta ja syömisestä ajattelin... Maailma on täynnänsä kaikenlaisia ruokatrendejä. Jos yksi tutkimus puoltaa kasvissyöntiä, toinen jotain Atkinsia...joka makuun löytyy eri dieettejä. Milloin on ruisleipäkin superfoodia,välillä jopa epäterveellistä.
     Ja hauskinta ruokakeskustelu on sitten, kun "puurot ja vellit" menee totaalisen sekaisin. Esimerkiksi eräässä eteläsuomalaisessa koulussa vietettiin kasvisruokaviikkoa...arvakkaapa mitä lapsukaiset silloin söi....kylmäsavulohikiusausta....
     Telkkarin uutisissa kerrottiin, että suomalaiset syö liikaa lihaa. Haastateltiin erästä rouvashenkilöä, joka kertoi jättäneensä lihan syönnin...broileria vaan pistelee...
     Ei kai tässäkään asiassa ole yhtä totuutta, se mikä sopii yhdelle, ei käy toiselle. Kokeilemalla löytyy mieluisat ja käypäset eväät itsekullekkin.
     Minun "ihmiskokeen", gluteenittoman ja vähähiilarisen ruokailun tuloksena ainakin paino on pudonnut tasaisesti kilon kuussa, ihan huomaamatta....ja hyvin syömällä...
     Ja söipä mitä tahansa, jos syö enemmän kuin kuluttaa, johonkinhan se ylimääräinen energia kertyy...
     Kuvassa "Miniän Maukas Salaatti Soikkovadilla".....Bon appetit....

     Nyt kun tämä minun puuhastelu on hieman rajoittunutta, voipi joutessaan vaikka kirjoitella...tämä homma hoituu ihan "vasemmalla käjellä huitasten".
     Pyykinpesu onnistuu,kun nakkelee vaatteet vaan koneeseen ja rumpuun. Se jälkikäsittely onkin haasteellisempaa...parisängyn lakanan "lustuilu" kaappiin...
     Päivittäinen postinhakureissu saapi riittää ulkoiluks, senverran työlästä tuo pukeutuminen.Ja vesisateessa saattaa kipsi ruveta pehmiämmään....
     Kaikki puolivalmiit käsityöt piti panna pois näkösältä, etteivät mieliharmina siinä pyöri. Ei oo lupa vielä kun sormia heilutella...
     Vaan huonommin tuolle päästäiselle kävi...

     Joulu on taas, joulu on taas... ja kuukauden päästä alkaa olla jo paremmalla puolella.
Minä, paraskin jouluihminen kävin joulukonsertissa. No, ei se ihan tavallinen kauneimmat joululaulut ollut, vaan Raskasta Joulua... Siinä tahdissa uppoaa jopa Nissepolkka, josta en ikinä ole suuremmin tykännyt...Harmi vaan, että kaikenmoiset suosionosoitukset jäi osaltani, ei tällä kätösellä paljon aplodeerata...Mutta musiikki oli mahtavaa, jopa hartaimmat jeesuslaulut näillä sovituksilla ovat "musiikkia korville". Ja nyt minulla oli mustaa pitsiä kipsin päällä....cool...

      Kerrankin olen oikein trendin aallonharjalla.... Telkkarissa häärää kädettömiä kokkeja, meillä yksikätinen...(ranne ryökäle murtu viime viikolla, ensi kertaa ikinä oon kipsissä) Kaupan pakastealtaasta löyty gluteenitonta rahkavoitaikinaa, nin eiku torttuja vääntämään. Senverran mureeta oli taikina ettei mitään tähtilöitä ruvettu siitä murjomaan. Enhän minä yksin näitäkään saanu aikaseks,kyllä siinä sai isäntäkin osansa puuhastella. Ja ennättää kuuvessa viikossa erräänkin kerran kokkailemmaan...Jospa sitten pikkuhiljaa palailtas normaaliin...

     Ja eilen soittivat päivystyspolilta: nyt oli lääkäri huomannut kuvista, ettei ihan kohilleen sattunutkaan ne värttinäluun päät...eikun uudestaan reposteltavaks(reponoitavaksi). Enkä vieläkään ottanu diapamia, vaikka se niin saakelin makkeelta tuntuukin se puudutuspiikki luun raossa... Pikkusen piti jo tuunata tuota päällystä, ei löytyny mustaa pitsiä...

      ...maailma näyttää sumuiselta ja kauniilta...joku biisinikkarihan noin on runoillut...enpähän tiijä, mitä kaunista tässä keksisi, kun niin ankeelta alkaa näyttää. No onhan harmaassa paljon sävyjä...Ei nyt ihan pijä masentua, pieni vitutushan pitää vaan virkeempänä...Vielä se paistaa risukasaankin jne...

     Tänään on hieman maa valkoisena, mutta pian sulaa sekin pois, ei tästä vielä kunnon talvea tule...Tällä tontilla osaa nuokin syksyn lehdet hyvin värinsä valita...siinä on kaikki ruskan sävyt samassa...

     On se vaan jännää nykylaitteiden kanssa, niitä ei kannata korjata. Tulostin nimittäin simahti viime viikolla. Väitti että värit lopussa ja rövetti musteet pitkin sisuskalujansa... No uuden värikelkan? olisi ehkä saanutkin, hinta vaan tuplaten uuden tulostimen verran, ei siis mitään tolkkua. Konserttilippujen tulostus piti jo hätäpäissään delegoida naapurin masiinalle... Siinä kun saattaa vierähtää tuokio jos toinenkin, ennenkun on uusi tulostin ihan hallinnassa.
      Mitä vähemmän laitteessa on liikkuvia osia, sitä varmemmin toimii... kuten tuo itäeurooppalaismallinen vessa.

      Nyt saa talvi tulla...Nauriit kuopassa ja akat uunilla...oliko joskus muinoin tuollainen sanonta?
Valkosipulit istutettu (laitoimme yhden laatikon lisää viljelystä). Piha kertaalleen haravoitu, mutta viimeiset vaahteran ja jalavan lehdet ei taida karista lainkaan, sinne rupsahtivat oksille. Nuohoojakin kävi jokasyksyisen kierroksensa, saa taas vuoden rauhassa tulia viritellä.

     Kun "pakolliset" syystyöt on hoidettu, voi hyvillä mielin vaikka neuloa tai virkata ja värkätä kaikenlaista. Malliksi tässä "välityönä" tekaistut korvakorut.

     Taran keittiössä tapahtuu...Leivoin viikonloppuna pitkästä aikaa. "Kakkaroita" uudella helpolla ohjeella. Ylen aamuteeveessä tulee osio nimeltä voita ja sokeria, siinä viime viikolla oli näin mukava leipomus."Terveellisiä" kahvin kyytipoikia... Näistä tuli melko isoja (9kpl), seuraavalla kerralla aion tehdä puolta pienempiä.    Tässäpä ohjetta muille jauhopeukaloille:
                                          1 muna
                                          1,5 dl mantelijauhoja
                                           2tl kanelia
                                           3-4rkl maapähkinävoita
                                           0,5dl kookossokeria
                                           0,5tl soodaa
                                           ripaus suolaa(en laittanut)
     Kaikki aineet vain sekoitellaan hyvin. Hieman vettä avuksi, ettei tartu kaikki taikina käsiin, ja pyöritellään halutun kokoisia ja muotoisia kakkaroita. Paistellaan 175 asteessa noin 10-15 min.
Päälle voi vatkata kookoskermavaahtoa, mutta maistuu ilmankin. Ja tietenkin ainekset luomuna, jos vaan sattuu kaupasta löytymään.

      Syksy, mikä ihana tekosyy kaivautua nojatuolin uumeniin torkkupeiton alle.Töllöttää telkkarista iänikuisia kokkiohjelmia uusinnan uusintoina...eikä kun päivän valjettua saappaat jalkaan ja vaatetta päälle, pihalle jotain puuhastelemaan. Ainakin lehtien haravointia riittää. Vaahterat, niin kauniita, mutta jumalattoman pahansiivosia...

     Vaikka kasvit näyttääkin kuolleilta, nehän keräävät vaan voimia ensi kesää varten. Tämän otoksen nimi on kylläkin "Kuolema".

      Eilen vielä käytiin suppiksia etsiskelemässä, eipä paljon löytynyt. Onkohan joku keksinyt meidän sieniapajan, vai liekkö nyt vain niin huono sienivuosi? Muutama pakkasyö ei niiden kasvuun vaikuta millään lailla. Tuulenkaatoja oli Valio-myrskyn jäljiltä pitkin metsää, jokunen konkeloon jäänyt. (tietenkin ne suppikset lymyili siellä runkojen alla...)

     Noin iltapäivällä kun metsään ennättää,(kun isäntä joutuu mörönsyötiksi) ei monta tuntia ole aikaa tarpoa, hyvin nopeasti alkaa ilta hämärtyä metsän siimeksessä. Kuvatkin jouduin kaivelemaan "arkistosta", ei ole tämmöisiä esiintymiä tänä syksynä vastaan tullut, harvemmassa ovat olleet.

     No, sinne se mäni, se kesä...(jota ei näyttänyt tulevan ensinkään). Alkaa olla jo pakkasta, tänä aamuna -6...(en tykkää). Porkkanat jo nostettu, keittelen niitä pakkaseen, eivät kovin kauan jääkaapin lokerossa säily. Osa jäi aika pieniksi, babyporkkanaa ihan itekseen...

    Vielä ennen talvea istutellaan valkosipuleita. Jospa ennättää ennenkuin maa jäätyy, ettei rautakangilla tarvitse reikää tehdä...Lokakuun lopussa viime syksynäkin tökin kynnet multaan, ja hyvinhän nuo onnistui tällä kertaa.

      Palaillaanpas arkeen pikkuhiljaa... viime viikko lomailtiin Zakynthoksella, Kreikassa. Lämmintä riitti, parhaana päivänä 37... eikä alle kolmenkymmenen tainnu olla yhtenäkään päivänä.(Tänä aamuna oli 0,8...) Ihan oli hyvä loma, ruoka maukasta, ihmiset mukavia, opin juomaan frappee, ainut piiiitkä miinus ne hiivatin moskiitot. Tuli niistä niin ärhäkkä allerginen reaktio, ettei ilman lääkärireissua selvinnyt. Kortisonipiikki persaukseen, sitten kielto olla auringossa, hieman vaikea yhtälö siinä säässä. Oli kyllä kintut siinä kuosissa, että parempi ollakkin

pitkät housut, ettei ihmiset pelästy...

     Tässä kuvassa ei ole moskiitto, vaan KOLIBRI. En tiennytkään että niitä on muualla kuin jossain sademetsissä.... Lenteli kyllä aika nopeasti kukasta kukkaan, muutama harhaotos tuli, ennenkuin sattui linssin kohdalle. Nytpä lähden halkoja taas roudaamaan kellariin liiteristä, ei kannata vielä sulan aikaan kellaria ruveta tyhjentämään, jumalattoman pitkä talvi tulossa...

     Tarkkailimme tämmöisen kotieläimen touhuja viikkokaupalla kuistin räystäällä. Viimein eilen hoksasin käydä googlettamassa, mikä tämä on nimeltään....Iso on ja muhkea peräpää, kauniin pyöreän verkonkin kutoi räystäiden kulmaan.Ja nimihän löytyi heti:palloristihämähäkki. Verta imevä peto...Pahasti saattaa tulehtua, jos tuo puremaan pääsee.Tälle yksilölle tuli siinä vaiheessa noutaja, ettei vaan sisälle jostain ryömi meitä pureskelemaan.Mitäs kauheuksia siitä seurasikaan kun hämähäkin listii...

       Jäin koukkuun, virkkuukoukkuun.... Löysin facebookista virkkaajien ryhmän ja hetihän sieltä kiva malli tuli vastaan: simpukkahuivi. Ei muuta kun lankavarastoja kaivelemaan, ja löytyi sen verran sopivaa lankaa, että alkuun pääsin. Toinen kerä Novitan Huurre-lankaa piti sitten ostaa. Virkkasin kaksi kolmiota ja ompelin yhteen, niistähän tuli poncho, tai pontso.... Ja niin tarkaksi meni, että viimeiset kymmenen senttiä saumasta piti ommella toisella langalla, no oli se melkein samanlaista....

    Taran aarteet...kummasti sitä pitää haalia tuota "tarpeellista tavaraa" nurkkiinsa. Niinkuin nämä kahvimyllyt, lauantaina taas tarttui torilta yksi mukaan...Ja tuo Arabian Köökki-sarja, ihan tarviskalujahan nuo... no saman sarjan voirasia oli käytössä, ei ole enää...meni pirruuttaan tippumaan lattialle, huonostihan siinä posliinille käypi. Kumma että tuo kello on vielä ehyenä, palvellut meitä ajannäyttäjänä jo vuodesta -82 asti. Takuuta ei enää taida olla jos vaikka kohtsillään herkee kävelemästä, kun rupesin kehumaan... tai se räyhähenki viskaa lattialle...

     Taran Avara Luonto... Sadepäivän ratoksi toukkataidetta: Halkoja ajellessa huomasin maahan pudonneessa kaarnassa jotain mielenkiintoista.Joku tuholaistoukka jyrsinyt puun ja kuoren välissä näin kauniita kuvioita.

    No eipä tuo haittaa vaikka vähän sateleekin, puut sain hilattua kaikki kellariin ja sienet kasvaa sateella....suurenmoista suppissatoa odotellessa....

        Sitähän se mun uneni tiesi...viime viikolla eräänä yönseutuna piti taas paskan parissa puuhastella! Juuei, ruumiillinen työ ole minua varten, halkosouvia viikonloppuna ja melkeinpä tiesin, että joku paikka saattaa kippeytyä. No mäni sitten olkapää ihan p.....ksi! Panacodin voimalla sentään pokkaria kärsii kanniskella, viimeset halot huutaa vielä kyytiä kellariin, siinäpähän karjuuvat....

     Kevyitä puuhia tuumaillessa, sattui silmiini näin kevyttä tänään: pieni hämähäkinseitti kasteisella nurmella.

     Ei nämäkään yrttilöiset ole koolla pilattuja, parimillisiä tirrukoita...

    Tämä voikukkakin jo parhaat päivänsä nähnyt. Mutta hienolta näyttää edelleen. No, kauneus on katsojan silmässä....

      Pyörällä hurruutin....Kun nyt viimein tuli kesäkeli, fillaroinpa sitten naapuripitäjään asti. (Silleetä oli asfaltti juustopitäjässä) No, mitäpä matkalla näkyi;virran kuohuja ihastelin, nielin autojen nostattamaa tiepölyä, kerran kopsahti kivi kypärään...

     Komeita maisemia, vauraan näköisiä maatiloja (hajut oli kohillaan, karjaa ei näkynyt) ja pari pyöräilijää...

    Kanavalla sulkuun ajoi pieni vene, vanhempi pariskunta sieltä vilkutteli zoomailevalle pyöräilijälle. Täytyy tunnustaa: oli minulla sovittu paluukyyti, isäntä poimi "huoltoautoon" töistä tullessaan.Enhän minä muuten nuin pitkälle ois ajellutkaan...

             Nytpä siirrytään kivikaudelle;kivien keräily ja luonnossa ihastelu on ollut mieluisaa minulle aina. Pihalle on rakentunut tornia ja muodostelmaa monenmoista vuosien varrella. Tämäkin jo näin hyvin sammaloitunut törökki. Välimeren rannoilta on tullut kannettua kilotolkulla kiviä. (Kyprokselta nappasin kerran arkeologiselta kaivaukselta kiven taskuun, liekkö ollut ihan sallittu temppu?)

        Tämähän on ollut ihan selvästi puoliksi kuoriutunut dinosauruksen muna, aikojen saatossa lie kivettynyt

        Meteoriitti siinä seilaa pimeässä avaruudessa,...eikä kun mustalla pöydällä kuvattu korukivi raakile. Tämän sain Pargassa muistoksi, korukaupan vanha ukki kertoi kuinka itse vuorilta näitä etsivät ja hiovat sitten kauniita koruja. Valitteli vaan ettei omat jalkansa enää kanna niin rankalle reissulle, no onneksi hänen lapsensa jatkavat perinteitä.

  

             Lueskelin juuri iltalehdestä, että jotkut ihmiset näkevät kummallisia kasvokuvia joka paikassa... no, jo pienenä tuijottelin nukkumaan mennessä laipiosta jänniä naamoja, mutta enpä ole kauheasti huudellut näkemistäni, ettei ihan hullun leima otsassa kuljeskele....mutta tuokin hellanrapsutin on ihan selvästi huuli pyöreänä ihmettelevä ukko, jolla on saksalaismallinen sänkitukka...

        Vessan altaan reunassa "marmorissa" on ihan ehta lohikäärme, hampaaton näyttää kyllä olevan, siis ihan vaaraton yksilö...

       Lasten vanha kottikärry: finninaamainen kieltä näyttävä örkkihän se siinä. Huomasin juuri että sarvet jäi pois kuvasta, no komiat on tuntosarvet hällä kuitenkin. Tämäkin on ollut joskus kukka-astiana pihalla, siksi pohja on reijitetty.... No nyt se on tunnustettu, ei se enää tässä iässä haittaa yksi leima sinne tai tänne...