LOMA
Mihin työtön ja eläkeläinen tarvitsee lomaa, sitäpä soppii miettiä...
Hotelli oli siis Annapolis Inn, minikeittiöllä varustettu kaksio. Aamupalat ja lounaat hoituivat ilman ongelmia, mutta se iltaruuan metsästys tuotti päänvaivaa.
"On se kumma kun ei potut ja riisit eikä pitaleivät kelpaa. Ja vielä tivaa sitä gluteenittomuutta." Vihanneksista tarjottiin coleslawia... Se oli ihan uutta kreikkalaisessa ruokakulttuurissa.
Eikä viinikään kelpaa, ja aina ne kaatoi sitä kahteen lasiin, no puoliso sai juoda senkin. Samoin se jälkiruokaviinaryyppy tuotiin monesti...
Viimeisen illan ruokailu olikin varsinainen fiasko. Lähellä hotellia, Vesuvio- niminen paikka. Monet ruuista olivat kuulemma gluteenittomia, mutta vihannesta ei oikein löytynyt... Tilauksen ottanut mieshenkilö kyllä näytti ymmärtävän, että ei perunaa eikä riisiä, eikä leipää...
Kun annos tuli, kananrintaa kermaisessa herkkusienikastikkeessa. Ja arvakkaas mitä: Siinä komeili ranskanperunoita, kermaperunaa ja muutama keitetty porkkananviipale. Ja sitä juuttaan coleslawia. No, minä siitä sen lihan söin ja muutaman porkkanaviipaleen.... Vittuillessaan jätettiin kymmenen senttiä tippiä, että hyvin maistui...
Kuvassa taitaa olla viikon paras ruoka, kanavartaita, tsatsikia ja vihanneksia....
Eihän tätäkään reissua selvinnyt ilman allergisia reaktioita. Itikanpaukamat ja hengitysoireet vaativat oireenmukaista lääkitystä. Kamala hajuvesien löyhkä joka paikassa, ja tupakansavu. Jopa ruokaillessa... Sekä tavalliset sisäilmaongelmat.
Yhtenä iltana kesken syönnin alkoi kurkku kipeytyä, ja tuli tunne, etten pysty nielaisemaan. Nappasin siinä heti allergialääkkeen ja hotellille päästyä tein tymäkän suolaveden, millä kurlailin kurkkua pari päivää. Kyllä se siitä helpotti.
Kunnes loppuviikosta alkoi jo olotila vaatia henkäisemään ventolinea... Vaikka reissussa on "ihankivaa" niin "on ihmeen hyvä kotiin tulla taas..."
Vanhankaupungin porttikongissa iski afrikkalaisystävät, rannenauhan solmijat. Väkisellä tunkivat ihan liian liki, nappasi kädestä kiinni ja solmi nyörinpätkän ranteeseen. Sitten oli rahaa vailla. Seteleitä. Ensin kymppiä, sitten kahta, vaihtorahana antaisi vitosen setelin. Varmaan oli väärennettyjä...
Tarjosin suoraan hälle sen vitosen, että pääsen eroon, ei meinannut kelvata. Ja nauhaa ei suostunut ottamaan pois. Aloin huutamaan isoon ääneen puolisoa apuun, vaan eihän siitä ollut apua, toinen "ystävä " oli hänen kimpussaan...
Kyllä se huuto senverran auttoi, että pääsimme pois tilanteesta, minä vitosta, ja ukkoseni kymppiä köyhempänä. Sen jälkeen vältimme kyseistä paikkaa ja kyseisen näköisiä henkilöitä. Paskan maku tuosta jäi...
Hotellihuoneethan siellä siivotaan yhäkin kloorilla. Ja se haju on kuvottava, tuulettaa pitää. Jos ei naapurin parvekkeella tupakoida...
Mitään roskia ei vieläkään kierrätetä, ihan pahaa teki laittaa muovit ja biojätteet kaikki samaan sankkoon. Niin hyvin on kaiken kierrätys jo aivolohkoon iskostunut.
Entäs Rodoksen lentokenttä. Yöllä, mennessä oli hiljaista, mutta palaillessa mahdoton ihmispaljous. Ja epäsiistiä, roskaista, meluavia ihmismassoja. Korvia riipivät kuulutukset, joista ei saanut mitään selvää. Minun piti tunkea korvatulpat, kun tuntui että pää hajoaa...
Ja lentokin myöhässä pari tuntia... Matkan puolivälissä koneessa alkoi minulta happi loppua... Ihan pyörrytti, heikotti, huonotti. Kovin oli kovaääninen tämä kone, korvatulpat oli tarpeeseen.
Sitten hoksasin, että kun painaa pään ikkunanpieleen, siihen virtaa jostain (ikkunanraosta) raitista ilmaa... Siinä yritin hengitellä rauhallisesti, keskittyä vaan siihen... Ja niin minä selvisin...
Kiitollisena kampeuduin Kuopion maaperälle, riivin keuhkoihini raikasta savolaisilmaa, ja olo alkoi heti helpottaa. Joko minä sanoin, että on mukava tulla kotiin?
Nyt on kotiuduttu, ruokakaupassa käyty ja nyt minä alan syrjäytyä ihan omassa rauhassani, enkä vähhään aikaan lähe yhtään mihinkään....
Niin, sitä "lomaa" voi tarvita siihen, että huomaa, kuinka hyvä se on kotona olla. 😏
