Käytiinpä taas vanhoilla kotikonnuilla, lapsuuden kotirannassa en ikinä muista (eikä moni muukaan) että heinäkuussa olisi vesi näin korkealla, melkein kevättulvissa. Enokin saa vetää venettään aina vaan ylemmäs, ettei tulva vie mennessään.

 Ja pieni lentokyvytön kirjosiepon poikanen oli pudonnut pesästä, siinä se kompostikasan päällä äitiä huuteli. Onneksi sen äitiliini tuntui vastailevan läheisestä koivusta, jospa se älyää ruokkia lapsiraukkansa maahankin. Tai sitten ihmisvoimin alkaavat sille itikoita pyytämään ja eineeksi kantamaan.

Sitten äitimuori näytti viinimarjapensaan kätkön: siellähän on punakylkirastaan pesä, saas nähdä tuleeko näistä enää poikasia, liekkö muistanut emo hautoa lainkaan.