On se soma, ja maukas, tuo valakolyökin kukkanuppu.

                                                            Pottukii kukkii... näitä ei voi syyvä...

                                      Onneks ne rastaat hävis jonnekkii, jäi mullekkii mansikoita.

   Herkkulevitettä tein, niitä valakosipulin kukkia ja oliiviöljyä muusasin sauvasekottimella, sitten vähä voita hämmensin sekkaan. Ja suolarippaus, kun tuimoo oli.

   Välillä on mukava syyvä tuotakii Ketoisen tekemätä leipee, ku omatekemät kakkarat piäs loppumaan.

                                                              Sieltä niitä pilikistää...

                                              ...eikä tietenkään mittään pussia taskussa...

   Vielä käytiin eilen iltapäivästä ihan metän perillä, ja olihan sinnekkii jo jottain noussu ... Vain oli kyllä niin rankka reissu, kuuma ku juutas ja itikkavarustus pittää olla piällä. Tukkisuappaissa on housuttii märkänä poloviin asti, allaalta päin tietennii...  Enkä ees tointunu siivoomaan niitä, ku piti ihan käyvä kylelleen vähäks aikoo...

     Ketokakkaroita leipoissa hoksasin, että siitähän voipi tehä pikku pitsankii, samasta taikinasta. Piälle vähä kaikkee, mitä sattuu löytymmään. Ne aurinkokuivatut tomaatit unehtu tuas...

                                                     Eikös ookkii hauska, pitsipöksy...

    Toukan touhuja seurailin. Taitaa olla matarakiitäjä. Tuonne se kivenkolloon yritti kaivautua, pihatiellä. Ois sitä pehmeempätäkii muata tonkia... Meleko ison kiven, kokkoosa nähen, vyöräytti pois eestäsä. 

   Ja ei päivää iliman sieniä... Nyt oli noussu tuohon pihatien varteen. Ei oo ollukkaan sen jäläkeen, kun nuita sähköjohtoja kaivovat, kolomekkos vuotta siinä mäni, että nousivat uuvestaan...   😊