Me sitä lähdettiin junalla Saksaan. Berliiniin, Rammsteinin keikalle. Juna oli täpötäysi ja meillä kauheaa sotkemista eväspussien kanssa. Roskia ja hedelmänkuoria joka paikassa.
    Jollain välipysäkillä minä jäin jostain syystä pois kyydistä. Puhelimen näyttö oli haljennut ja näytti vain mainoksia. Ei sillä voinut edes soittaa.
    Ostin lipun seuraavaan junaan. Lippu oli pienen pieni pahvin palanen.
Ja kas kummaa, juna tekikin u-käännöksen siinä asemalla, ja minä kipusin kyytiin.
    Sama tuttu matkaseurueeni (Tuska- kokoonpano) olikin samassa vaunussa.
Jouduin kuitenkin istumaan jonkun setämiehen viereen. Hänen kanssaan kuorimme eväinä olevia kananmunia, jotka murenivat hassusti.
    Pääteasemalla, Berliinissä, Ismo Apell myi meille lippuja paikallisjunaan, jolla sinne keikkapaikalle päästäisiin. Niissä vaaleanpunaisissa lippusissa oli myös kaupungin kartta...
   

   Koskaan en saanut tietää, päästiinkö sinne keikalle... Pahimmoilleen heräsin. Ei se ole ihme, jos ei tunne hyvin levänneeksi itseään, kun noin pitkästi pitää unissaan reissata.    =D