Siinäpä se joulu vierähti, ilman sen suurempia hössötyksiä ja viikkokausien valmisteluja.
Aattoaamusta paisteltiin torttuja, sitten kinkun palanen uuniin ja laatikot perään.(Porkkanat olin kyllä keitellyt pakkaseen jo syksyllä) Oli niin reippaita käsipareja ahkeroimassa, että hyvin saatiin jouluruuat pöytään. Josko minä ensi jouluun panostaisin pikkuisen enemmän...
     Enkelikello kilkutteli uunin nurkalla ja kynttilät tuikkivat.... Vanhat kuusenkynttilät olohuoneen ikkunassa, vaan ei loista enää...heti arjen koittaessa, vain pieni valon välähdys ja that`s it...
     Vaan eipä hätiä mitiä, päivähän on jo kukon askelta pitempi kuin viime viikolla...

      Minä lasken päiviä... jouluunko? No melkein, aatonaattona saan kipsin pois! Sitten pääsen saunaan ja poreammeeseen. En tarvitse teippailla kättä pussiin suihkuun mennessä...
     Entäs jos käsi onkin ihan viraton vempula, kun ei ole kipsi tukena?...aa-puu-va...

     Joulukortit ne jäi tältä vuodelta laittelematta, mutta onpahan askartelutarpeet valmiina ensi jouluksi. Olisihan siinä postin väellä ollut tavailemista minun harakanvarpaissa. Ja vastaanottajat päivitelly että vanahuusko se on tuollekkii eukkoraukalle jo tullunna...ee oo hiäviä tuonkaan kirjotus ennee...

    Löysinpä tähän "kauniin", niin jouluisen värssyn Kaarlo Hammarin (1872-1921) "Joululaulusta"
                                      Luminietos kattaa kylmän maan,
                                      kesän kukka uinuu haudassaan.
                                      Lehdikossa ryskeen pohjatuulen
                                      kolkon kuulen.

                                      Herrana on pohjolassa yö
                                      pakkanen se nurkissamme lyö.
                                      Yli maan käy kalman henki jäinen,
                                       viiltäväinen.
   Painettuna näkyi olevan vuodelta 1904 joulujulkaisussa. Uudempi versio sävellettynä löytyy Raskasta Joulua 2- levyltä...enpä aiemmin ole kiinnittänyt sanojen synkkyyteen huomiota, rallatellut vaan mukana... kyllä siellä loppuriimeissä jotain armahdusta ankeuteen taitaa kuitenkin löytyä....

    Nyt olisi talvikelit kohillaan: muutama aste pakkasta ja lunta sen verran, että maa valkeana. Riittävästi molempia.
     Mutta eihän se tähän jää, kyllä tässä ennättää vielä olla viikkokausia kestäviä kolmenkympin pakkasia...tai tuiskuttaa jonain yönseutuna puoli metriä vitiä, tuulee niin että mehtää kaatuu ja sähköt katkiaa...

     Aurinko ei paljon näyttäydy, jos sattuu kirkkaampi päivä, hetken pilkahtaa puiden latvojen lomassa. Päivä on vain hämäränhyssyä kahden pimeän välissä. Tässä on muutaman vuoden takainen auringonnousu talvipäivän seisauksen aikoihin. Ja sehän onkin jo ensi viikolla... valoa kohti....

                                          Ajatuksia joulusta

     Juicen joululaulu"Sika" kertoo hyvin perinteisen joulukinkun kasvatuksesta. Ennen olikin ymmärrettävää suurperheessä se kymmenkiloinen sian persaus pöytään kantaa... Mutta kyllä se jo tapanina alkaa "suussa pyörimään". Ja koko kevät sitten niitä jämiä pakastimessa jemmataan, yritetään keksiä mihin ihmeeseen sitä lihaa tunkisi.
     Hyvissä ajoin ennen joulua alkaa telkkarissa pyöriä närästys- ja ruuansulatustroppien mainoksia tavallistakin enemmän. Kyllähän siitä ylensyönnistä saattaa ähky tulla ja vaivaa monenmoista: suola turvottaa ja munuaiset on kovilla...jos glögiä liikaa terästää ja joulusahtia naukkailee, maksahan sitten poksahtaa...ylettömästi suklaata ja leivonnaisia mättämällä verensokeri nousee...
     Ja eihän siinä tilassa jaksa sohvalta kammeta liikkeelle, sattuu vielä tuisku tai pakkanen...
     Mutta kaikille elämäntapavalmentajille ja personaltrainereille koittaa kulta-ajat joulun jälkeen. Kuntosaleille jonotetaan ja naistenlehdet pursuaa dieettiohjeita. Paniikissa yritetään laihduttaa kesäksi rantakuntoon.
     Vaan ei se toinna rehkiä, vesisateessa tuulipuku päällä sitä kaljaa ja makkaraa kiskotaan tulevanakin suvena.   (kuvat saattavat sisältää tuotesijoittelua...)
    

    

 Onhan tämä "vasemmistolais"elämä mielenkiintoista...Enhän minä ole malttanut olla piirtelemättä. Ei nyt niin kovin siistiä viivaa synny, vaan saapahan tuo hittaampikin aivopuolisko töitä...kynä pysyisi jo oikeassakin kädessä, mutta ranteen hassusta asennosta johtuen ei se oikein kuonnu....
 Ja kun ei nuihin järellisempiin hommiin kykene...virkkaustakin kokeilin, ei se oikein....
 No, kynnet sain jo viikonloppuna leikatuksi, edellisenä lauantaina piti käydä "ammattilaisen" käsittelyssä.Isäntä kun ei aikonut ruveta millekkään siinä asiassa.
 Vielä kun 9 päivää tätä kipsiä kanniskelen, saan saksia sen pois. Juu, näin se tohtori sanoi viime reissulla traumapolilla. Sote siirtyy itsepalveluun. (ja tuota "traumapolia" ei löydy edes soten puhelinluettelosta) Liekkö ollu valelääkäri.... ja valepoli...
 Sitten se alkaa kauhia reenaaminen, saahhan nähä millonka kestää tuota nelikiloista kahvakuulaa heilutella...

      Siivetönnä en voi lentää... vaan "kädetönnä" ajatus lentää...mitä kaikkea sitten taas teen kun kykenen...Suunnitelmia alkaa olla vaikka millä mitalla. Ihan ensimmäisenä taitaa olla kuitenkin farkkujen kavennus...Tilkkutyöt houkuttaa taas pitkästä aikaa, jonkun matonkin voisi virkata...
     Metallityökin on ajatushautomossa muhimassa, tarvikkeet odottelee keittiön laatikossa...siihen hommaan tarvitaan kaksi kättä ja "bläkänddekkeri".

     Sanaristikoita ja sudokuja en sitten vähään aikaan ratko, niitä tulee tässä "piinaviikkoina"mietittyä ihan riittämiin. Mutta piirtämään mieluilen heti, kuhan kynä pysyy kädessä. Valmista piirustusta olen kyllä haparoinut vasurilla värittää ...